Puusepänliike Peuralan komea historia ulottuu jo yli 70 vuoden taakse.

Yrityksen tarina sai alkunsa vuonna 1947,
kun Väinö Peurala perusti
pienimuotoisen puusepänverstaan Laviaan.

Peurala ansaitsi elantonsa alkuun pääasiassa omakotitalojen ikkuna-asennuksilla.

1960-luvulla Suomeen iski rakennusbuumi, ja ammattitaitoisille ikkunantekijöille riitti kysyntää
omakotitalojen työmailla. Nousukauden ansiosta myös Peuralan liiketoiminta alkoi rullata toden teolla.

Yritys vaihtoi omistajaa vuonna 2010, kun Mika ja Riku Setälä ostivat liiketoiminnan Peuralan suvulta. Tällä
hetkellä yrityksessä palvelee joukko taitavia ammattilaisia, joiden rautainen työkokemus ulottuu jopa 40
vuoden taakse.

Kannamme ylpeydellä arvostetun yrityksen manttelia. Kunniamainintoja on ehtinyt kertyä myös Setälän
veljeksien omistuksen aikana, sillä Puusepänliike T. Peurala valittiin vuonna 2013 Lavian vuoden yrittäjäksi.

 

Me Peuralalla teemme lähituotantona aitoa,

suomalaista ja laadukasta käsityötä suurella sydämellä.